Halusin maahanmuuttaja-statuksen. Ja kun se ei kotimaassa onnistunut, päätin lähteä ulkomaille. Tai ihan oikeasti päätös lähdöstä oli ensin ja vasta myöhemmin tajusin sen johtavan uuteen, uria aukovaan statukseen. Minustakin tulee maahanmuuttaja!
* * *
Eila Kännön jälkeen maahanmuutto-, pakolais- ja siirtolaispolitiikka on ollut enempi vähempi liberaalien tuulten vietävänä. Punavihreät kukkahattutädit, 60-lukulaisen nyt jo purppuraan häivähtävän radikalismin kera ovat saaneet vapaasti temmeltää. Maahamme on tuotettu pieniä vähemmistöjä ja väitetty niiden "kasvattavan ja laaja-alaistavan suomalaisuutta". Suomalaiset on opetettu nöyristelemään näiden ryhmien edessä - kotouttamisessakin on kyse siitä, että tulijoiden "kulttuuriidentitettiä" varjellaan suomalaisten rahoilla.
* * *
Kaksi vuotta sitten jokin muuttui. Maahanmuutosta puhuminen oli yht'äkkiä legitiimiä. Edelläkävijäjänä keskustelun luomisessa on varmasti toiminut tohtori Halla-aho. Aikaisemmasta toisinajattelijasta sukeutui kansan virallinen ääni. Kuoro on matkan varrella kasvanut: Eero Heinäluoma, Jutta Urpilainen, Ben Zyskowicz, Wille Rydman, vain muutamia mainitakseni.
* * *
Minun kosketukseni maahanmuuttoon on kahdenlainen. Edelleenkin mielessäni on Romanian mustalaistyttö, joka kerjäsi minulta eräässä kahvilassa. Kun en heltynyt pahvilapulle kirjoitetun tekstin edessä vaan pyysin tyttöä poistumaan, sain vastaani sanaryöpyn kielellä, jota en tunnistanut. Äänensävystä en voinut erehtyä. Pyysin vartijaa poistamaan häirikön, sillä väliltämme puuttui hyvän kommunikaation edellytykset - vartija turvautui fyysiseen voimaan. Kulkiessan kohti ulko-ovea tyttö vielä somasti näytti minulle keskisormea. Maahanmuuton syy? No ei varmaankaan, apajillahan vain tyttö oli.
Se toinen kuva maahanmuutosta: Lasitorni tohtoreita täynnä. Oman alansa huippuasiantuntijoita kaikkialta maailmasta, konferenssit viiden tähden hotelleissa. Tutkimusta, liike-elämää, korrektia käytöstä ja smalltalkia. Tämä maailma on minulle tutumpi, ja kun kaiken lisäksi asun Etelä-Haagassa, jossa etnisten vähemmistöjen osuus on minimaalinen (ellei suomenruotsalaisia lasketa), ensinkuvattu maailma takkutukkaisesta Romanian kerjäläisestä ei merkitse minulle maahanmuuttoa. Kuvan muuttamiseksi minun pitäisi muuttaa itä-Helsinkiin tai ajaa aika ajoin metrolla.
* * *
Kun syksyllä muuton hetki koittaa ja minulla on uusi asuinpaikka vieraalla maalla kaukana, tullaanko minua kohtelemaan maahanmuuttajana? Tuskinpa. Entä vetoamaan kulttuuriin tai kulttuurillisiin eroihin, jotka ovat "sopeutumattomat"? Enpä usko. Voisinhan toki näyttää kohdemaani yleisöllä suomalaista pussikaljakäytäntöä, tahi esitellä taskunlämpimän *** Jaloviinan á la Helsinki by night. Varmaan minua paheksuttaisiin, mutta tuskin kukaan niitä sitoisi suomalaisuuteen ja kulttuurilliseen taustaani.
Se, että olen yliopistokoulutettu valkoinen mies, protestanttisesta maasta, antaa paljon anteeksi.
* * *
Kun ajattelen itseäni maahanmuuttajana (syksy 2010) kertoo missä Suomessa käynnissä olevassa maahanmuuttokeskustelussa on kyse. Käytetyt verbaaliset lyömäaseet maahanmuuttaja, kotouttaminen, kulttuuri-identiteetti, kuinka paljon maahanmuuttaja meille maksaa yrittävät peittää sitä, että keskustelusta puuttuvat argumentit. Suomalaiset eivät halua vierasmaalaisia nurkilleen, saatika naapureikseen (elleivät nämä ole lasitornin tohtoreita tai töissä Nokialla). Mutta tämän ilmaiseminen korrektisti tuottaa vaikeuksia. Eikö se riittäisi, että sanomme suoraan, että olemme isäntiä omassa maassamme? Välttyisimme ainakin pseudotieteellisiltä kulttuurianalyyseiltä.
